Markkinakatsaus 11. / 2018 – Kiina Edition | Front

Markkinakatsaus 11. / 2018 – Kiina Edition

28.11.2018

Varainhoitomme johto vieraili Hong Kongissa marraskuun puolivälissä. Matkan tarkoituksena oli perehtyä Kiinan markkina-, talous- ja poliittiseen tilanteeseen, sillä halusimme ymmärtää syvällisemmin USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan vaikutuksia Kiinalle, Aasialle ja koko maailmantaloudelle. Tämän kertainen markkinakatsauksemme onkin ”Kiina Edition” – tiivis katsaus Kiinan tilanteeseen.

Kiinan talouden perustekijät ovat edelleen hyvässä kunnossa, joskaan eivät erinomaisessa. Tänä vuonna Kiinan kokonaistuotanto kasvanee 6,5 %. Kauppasodan takia kasvu hidastuu ensi vuonna noin 0,5 %-yksikköä, jolloin talouskasvu asettuu 6 %:n tuntumaan.

Kauppasodan ohella kiinalaisten sijoittajien huolta ja epävarmuutta on kasvattanut Kiinan oma talouspolitiikka. Markkinoilla on ollut epäilyjä siitä, että talousuudistusten ja markkinoiden vapauttamisen tahti on jäämässä odotettua hitaammaksi.

Matkamme aikana polttopisteeseen joutui 30.11.-1.12. Buenos Airesissa pidettävä G20 -maiden kokous, jossa presidentit Trump ja Jinping tapaavat. Parhaimmillaan saadaan yksimielisyys kauppasopimusneuvottelujen aloittamisesta ja ”välirauhan” julistamisesta kauppasodassa. Hong Kongin vierailujen aikana varainhoitajien odotukset kokouksesta eivät olleet korkealla.  Yleinen arvio oli, että kokous jää presidenttien kädenpuristukseksi ja yhteiseksi lounaaksi.​​​

Huolimatta USA:n yrityksistä hidastaa Kiinan nousua ja suojata omaa asemaansa suvereenina maailmanvaltana, Kiina tulee kipuamaan maailman suurimmaksi taloudeksi ohi USA:n seuraavien parin vuosikymmenen aikana. Ostovoimapariteettikorjattuna Kiinan talouden koko on jo nyt ajanut ohi USA:n maailman suurimmaksi taloudeksi. Tällä hetkellä koko maailmantalouden kasvusta kolmannes tulee Kiinasta.

Ladda ner PDF